Tytär hyppää aamulla kainaloon (klo 8.50), vaatii heti heräämään. Anon minuutin lisäaikaa ja saan sen. Poika nukkuu vielä. Poika oli
netissä klo 01.00 asti luvan kanssa. Nuoret keskustelevat netin kautta. Pojalla on mukavia kavereita. Ovat meillä usein yötä ja mahtuvat hyvin ruokapöytään meidän perheen kanssa. Fiksuja, rauhallisia kavereita ja kiva
kun viikonloppuna vielä riittää kotona oleminen, elokuvien katselu ja pelaaminen.
Eilinen jouluruokailu meni maltillisissa merkeissä. Jokainen sai
suklaarasian ja niistäkin taidettiin ottaa maistiaiset, ei muuta. Toki juuri oli ollut kahvipöytä.
Ruuan tekeminen itsessään on jo palkitsevaa, ja
sanonkin, että kyllä se vaiva kannattaa. Ruokien käsittely, pesu, pilkkominen, keittäminen... kaikki se tunne, että olet alusta asti ollut vaikuttamassa jonkun valmistumiseen ja näet itse tekemäsi työn lopputuloksen.
Kaikki se palkitaan ruokapöydässä.
Haluat istahtaa nauttimaan rauhassa aikaansaannoksista ja mikä mukavampaa kun kuulet, että maistuu se muillekin.
Siitä tulee ruuan arvostus. Siitä tulee se tunne, että olet saanut jotain aikaiseksi. Se on hyvä tunne.