15.12.2013
Hieno kirjoitus (sivulla 11 itsenäinen Suomi) nuorelta naiselta. Tässä
näitä tulevaisuuden moniosaajia ja mikä siihen vaikuttaa, asenne. Hyvä asenne ja ylpeys omasta osaamisesta. Meillä opettajankoulutus on arvostettua,miten se perustyö meinaakaan jäädä kehittämisen jalkoihin.
Pitäisiköä viedä tätä osaamista mikä meillä jo on,eteenpäin. Tällaiset nuoret maailmalla antavat hyvää Suomikuvaa eteenpäin, mutta miten me vielä voisimme saada tietoa Suomesta maailmalle?
Tämä kirjoitus kosketti minua koska itse olimme mieheni kanssa 1996,97,98 Amerikassa,ja täsmälleen samat tuntemukset olivat jo silloin.
Muistan mieheni usein aloittavan lauseen 'but in Finland' se jopa huvitti ystäviämme. Muistan ensimmäisen kesän kun työnantajamme antoi meille tehtävälistan ennen kuin urheiluleiri
alkaa (olimme urheiluohjaajia lasten kesäleirillä) Teimme työt pois saman tien ja kysyimme seuraavana päivänä mitä sitten voisimme tehdä. Hän oli kovin ihmeissään. Työnantajamme oli ajatellut sen
koko viikon tehtävälistaksi. Olimme tehneet annetut tehtävät päivässä. Haluaisin myös muistuttaa, että olimme suhteellisen nuoria ja olut oli meilläkin mielessä ja huvittelu, mutta ei tullut mieleenkään
ettei tehtäisi annettuja töitä ensin. Noh meillä oli aikaa tutustua ympäristöön,ja laittaa paikkaa kuntoon.(lapset muuten tulivat rikkaista perheistä ja heillä oli oma taloudenhoitaja, tästä voisi kirjoittaa
kirjan, lapsista joilla on kaikkea. Laittakaas tähän kuri ja järjestys. Sanoisin sitä haasteeksi. Olen aina arvostanut mieheni järkähtämätöntä 'ei' sanaa ja johdonmukaisuutta omien lastemme kanssa (johtuukohan
se tästä kokemuksesta).
Yhtenä kesänä suoritin Amerikan punaisen ristin uimaopettaja ja hengenpelastuskortit ja ryhmään kuului Australialaisia
ammattilaisia hengenpelastuksessa ja uimisessa. Tunsin itseni hyvin pieneksi ja taitamattomaksi. Olin kaksi viikkoa sitten juossut Tukholman maratonin, mutta oma tuntemus oli etten pärjää tässä joukossa fyysisissä testeissä.
Aikarajat uimisessa oli mielestäni todella matalat. Ystäväni Autralialaiset pitivät tätä ihan läpihuutojuttuna. Kun kuulutettiin viimeiseen uintikoitokseen Finland ja nimeni,ajattelin, että on pakko selvitä
tästä,ja selvisin. Tekniikassa olisi ollut pelkästään korjattavaa, tahdonvoimaa oli enemmän. Tämä alustus siihen, että yksityinen kanoottileiri haki kansallispuitoon pelastajaa niin sana oli kiirinyt, että
yksi hengenpelastaja on Suomalainen. He tulivat minut tsekkaamaan ja sain paikan. Olimme tuolloin opiskelijoita ja kaikki raha oli tarpeen, sain tällä kanoottileirillä kahdesta päivästä palkkaa saman verran kuin viidessä
päivässä leirillämme. Pelkkä Suomalaisuus jo tuolloin oli kovaa valuuttaa Amerikassa. Voi sitä huolenpidon ja huomaavaisuuden määrää kun he saivat mielestään hyvän työntekijän, sitä
osattiin arvostaa. Meillä Suomessa hyvä työntekijä ehkä saa työpaikan, mutta hyvä työ palkitaan turhan usein lisätyöllä. Miten se nyt niin menee? Hyvä työntekijä on jo vastuullinen ja tekee
hihat ylhäällä hommia. Kehukaa. Muistan kuinka se kasvatti itsetuntoani. Minua jopa kehuttiin kauniiksi ja läpi meni. Panostin entistä enemmän työhöni.Halusin olla arvostettu. Nämä ovat asioita, joita meidän
pitäisi omaksua esimerkiksi Amerikasta. Pidetään tämä oma työmoraali ja ehkä tosikkomaisuuskin suorittamisessa, mutta annetaan kiitosta sinne minne se kuuluu. Kehut ei ole pois omasta panoksesta.
No nyt kun luin tuon nuoren naisen kirjoittavan artikkelin Amerikassa olostaan ja tunnistan täsmälleen samat asiat joita itse mietin yli kymmenen vuotta sitten.
Meillä olisi kyllä annettavaa hyvää työmoraalia ja hyvää koulutusta. Opittavaa asenteesta, toisten huomioonottamisesta, mutta miten me omaksumme paremmin kaiken sen hötön,
isot sipsipussit, pulskat lapset, vanhempien työ syö ajan perheiltä. Kaikki mikä tapahtuu nopeasti on nyt yhtäkkiä hyväksi. Olemme pieni maa ja meillä on vähemmän ihmisiä. Yksilön tarve on kuitenkin
olla lähellä toista ihmistä, verbaalisuus ja visuaalisuus, kohtaaminen ovat tärkeitä arvoja yksilölle. Jos meillä on kaikki suurta ja elämää vain kasvukeskuksissa niin yksilön taistelu arjessa menee
mahdottomaksi.
Suomalainen tarvitsee hallinan tunnetta. Asioiden loppuunviemisen tunne, olen saanut jotain aikaiseksi. Tästä meidän osaaminen on kasvanut.
Viedään tämä asenne maailmalle. Ei meillä koulussa pärjättäisi ellei siihen totisesti oltaisi aina suhtauduttu.Koulutus tuo sivistyksen, mutta voisimmeko kasvattaa sosiaalista sivistystä? Hyväksyä erilaisuus
ja saada siitä itsellemme jotain uutta ajateltavaa ilman,että torjumme erilaisuuden, kuitenkaan ei voida jatkaa niinkuin aina tähän mennessä on tehty. Maailma muuttuu, pitäiskö meidän muuttua mukana tai ainakin hyväksyä
se. Ymmärrän Guggenheimin vastustuksen. Rahaa tarvitaan muuallekkin, mutta voisiko sinne viedä Suomalaista taidetta? Tulisiko ihmiset maailmalta katsomaan Suomalaista taidetta Guggenheimiin. Tarvitsemme tunnettavutta,että voimme myydä
omaamme. Kun Suomalainen taide on tunnettua maailmalla niin sen jälkeen ehkä halutaan tutustua taiteeseen viljamakasiinissä. Jos se ei ole Guggenheim niin keksikää joku portti saada Suomalainen kartalle maailmalla ja taas haluaisin
olla tässä mukana.