Aamulenkki tehty pimeässä sateisessa aamussa. Kelistä huolimatta pyrkii joulumieli esiin. Tänään alkoi loma.
Joulua vietetään kotona. Vanhempani tulevat tänne. Lomalla tulee miehen siskon perhe
ja muutaman ystävän kanssa ollaan sovittu vierailuista joululoman aikana. Kauhean tärkeitä ovat nuo ystävät meille, mutta kuinka vähän ollaankaan ehditty näkemään syksyn aikana. Lenkkikavereita sentään
näkee säännöllisesti. Samalaista menoa näyttää olevan jokaisessa perhekunnassa, ja jos on ilta ettei ole ohjelmaa, niin helposti sitä haluaa jäädä kotiinkin oman perheen kesken. Se on vähän säälikin
kun ajattelee, miten mukavaa aina on kun tavataan. Onhan sekin terveydenhoitoa. Viettää aikaa hyvässä seurassa.Meillä on lapsetkin keskenään samanikäisiä, joten seuraa olisi kaikille.
Muistan itse kuinka
mummun kanssa kyläiltiin paljonkin. Harvoin oli ikäisiäni kavereita paikoissa jossa käytiin. Istuttiin Anna mummullakin toista tuntia ja viihdyin hyvin. Mietin, että jos minun lapseni vietäisiin pieneen tupaan pariksi tunniksi
istumaan, kuinka kauan menisi ennenkuin hermostuisivat tai alkaisivat pelaamaan puhelimilla.
Oli isojakin juhlia ja muistan kuinka mentiin kaupunkiin mummun kanssa ostamaan minulle mekkoa. En pitänyt mekoista, mutta lelulahjonnalla sellaisen puin
ja sitten piti olla hiukset kiinni. Samoja keskusteluja mekosta ja hiuksista käyn nyt oman tyttäreni kanssa. Tarjottavat olivat taloissa aina viimeisen päälle tai niin ne muistan, itse leivottuja. Muistan isot talot ja tuvat ja
lasten kanssa seurusteltiin. En kokenut olevani ainoa lapsi vaan yksi porukasta. En muista koskaan ajatelleeni ettei täällä ole muita lapsia tai jos oli niin se oli vain mukava lisä.Asiat otettiin niin kuin ne olivat. (tuntuu, että
nyt on enemmän muttajoskun keskusteluja). Nythän omat lapseni eivät olisi hetkeäkään ilman omanikäistä seuraa. Eikö me aikuiset enää oteta lapsia mukaan arkipäivän touhuihin, vaan jokainen
vetäytyy kotona omaan koloonsa ja omaan puuhaansa.
Täytyy sanoa, että kyllä meillä on usein niin, että lapsilla on omat puuhat ja meillä aikuisilla omamme. Yhteisestä urheiluhetkestä kerran viikossa pojan
kanssa olemme pitäneet kiinni ja isänsä kanssa kokkaavat yhdessä. Tyttären kanssa leivotaan, mutta kyllä nämä puuhat ovat usein sovittuja päiviä. Toistuva lähes päivittäinen tapa näin
syksyllä on katsoa tunnin verran illalla tv.tä ennenkuin mennään nukkumaan. Lapsethan osaavat ja pystyvät vaikka mihin. Ovat fiksuja. Hyvää keskusteluseuraa kun vain otamme heidät mukaan keskusteluihin. Yhdessä
keskustellen ymmärrämme lasten ja nuorten maailmaa ja he pääsevät jyvälle, että me aikuisetkin ollaan ihan jees eikä ihan niin kalkkiksia.
Oletteko katsoneet vanhoja luokkakuvia ala-asteelta,joissa olette itse.
Muistan kuinka vanha opettajamme oli meidän mielestä. Kun olin ekaluokkalainen opettajamme oli hädin tuskin 30-vuotias. Yli kymmenen vuotta nuorempi kuin minä nyt. Auktoriteettia oli kuin pienessä kylässä. Jos luokassa oli
meteliä muistan kuinka hän sanoi, että nyt olette hiljaa kuin hiiret tynnyrissä (en tiedä ovatko hiiret tynnyrissä hiljaa, mutta uskottiin). Kuri oli itsestäänselvyys. Se oli se malli jonka olimme saaneet alusta asti
koulussa.
Auttaisiko vielä tänä päivänä opettajan ja oppilaiden väliseen toimintaan se, että lapset olisivat tottuneet huomioimaan aikuisen ja keskustelu olisi luontevaa. Ajattelin, että jos kotona
lapset olisivat mukana arkipäivän touhuissa enemmän. Heidät huomioitaisiin kotona yksilöinä ja kuunneltaisiin, niin opettajakin nähtäisiin aikuisena, jolla on jotain annettavaa eikä vie hyvää peliaikaa
pois nuorilta (yläkoulu mielessä). Verkko-oppiminenkin on hieno asia, mutta muistetaan, että olemme Suomalaisia ja meillä on paljon pimeää vuodenaikaa. Tarvitsemme kohtaamista ja yhdessäoloa, ja jotta osaisimme toisemme kohdata
kuuluisi sen olla osa arkea.
Kuulostanko omalta mummoltani kuitenkin? Kuinka haluaisin lapsilleni asioita, joita olen itse kokenut.Ei niin kiire. Tehtiin asiat hyvin ja tosissaan, mutta myös tavattiin toisiamme koska olimme niin tottuneet tekemään.
Nyt on hyvä hetki keskittyä vain kotiin ja omiin ihmisiin.